Tämä on kymmenes vuosikerta internetsivujani internetissä. Kaikki aiemmat ovat minulla omassa tallessa, eivätkä enää minun toimesta julkaistuna. Joku lukijoista saattaa muistaa kaikki vaiheet, mutta sellaisesta mielenkiinnosta olen vain imarreltu. Tarina alkaa:

Syksyllä 1996 keksin, että olisi hienoa omistaa oma kotisivu. En tiedä miksi. Kai sillä piti osoittaa omaa neuvokkuutta internet-asioissa. Ensimmäiset sivut julkaistiin lukion palvelimella ja muistan luokkatoverini ystävällisen palautteen: "Tuo sun kuva näyttää ihan hirveältä!" En usko sen olleen ainoa hirveä asia, sillä tuohon aikaan oli muotia jatkuva tapettityyppinen taustakuva ja tekijänoikeuksiin luovasti suhtautuvat kuvitukset. Olen kuitenkin aina ollut pelännyt polliisia niin paljon, että varoin tarkasti lainaamasta mitään keneltäkään. Enkä halunnut, että kukaan lainaisi minunkaan sivuilta mitään omilleen.

Sivuistani on näkynyt aika hyvin tekijän kehitysaste ja yleinen mielentila. Kuten vuonna 1998: "Vuosi sitten olin epätoivoinen abiturientti. Nyt eroa on sen verran, että olen epätoivoinen ylioppilas, joka ei päässyt mihinkään kouluun tai töihin. -- On aika typerää selvittää omia juttujaan kotisivulla. Tännehän voi tulla kuka tahansa kieroutunut sekopää ja se saa heti tietää minusta kasan tosiasioita. Pelottavaa."

Sivut siirtyivät minun mukanani pois lukiolta ja pesivät pidemmäksi aikaa sik.oulu.fi-osoitteeseen. 1999 hävitin värit, julkaisin valokuvakansion, avasin vierailijakirjan ja ilmeisesti en tuntenut oloani kotoisaksi uudessa opiskelukaupungissani: "Kouluunpakotusjärjestelmän ansiosta olen kuitenkin täällä ja yritän selittää itselleni, että kyllä se teknoyhteiskunnan kehittäminen voi olla kiinnostavaakin." Synkistely jatkui läpi sivujen: "Ihminen on niin haavoittuva otus. Siksi en kerro puhelinnumeroani tai autoni rekisteriä. Ikuinen vainoharhaisuus uutta kohtaan on voimani, mutta joskus on hienoa olla heikko. Soita tiedusteluun."

Uuden vuosituhannen sivut tein kaukana kotoa. Sisältö oli enimmäkseen samaa kuin aiemmin, mutta kokeilin pieniä animaatiotehosteita kun oli aikaa näpertää. Pirteästä koirakuvituksesta huolimatta kitkeryyttä on edelleen havaittavissa: "Eteläeurooppalaiset kovasti ihmettelivät suomalaista umpiluupäisyyttä. Ei, en minä ole mikään keihäänheittäjä, vaikka jaksan kantaa ostokset kahdeksanteen kerrokseen."

Seuraavana keväänä sävy oli muuttunut. Sivusta loisti oranssi ja violetti - ja surkeutta huokuva esittelysivu poissaolollaan! "Tällä sivulla näet, kuinka osaan tehdä www-sivun. Näet, millaisia valokuvia haluan näyttää sinulle. Näet, mitä olen ehtinyt. Näet, mihin aikani sijoitan. Toivottavasti viihdyt täällä juttuja lueskellen ja kuvia katsellen." Osoitekin oli hyväntuulinen: ihastus.net, josta ystävällisesti sain majapaikan moneksi vuodeksi.

Mutta mitä tapahtui. Syksyllä 2002 sivut olivat mustia ja esittelysivu palannut. Kuvitukseltaan mielestäni omaperäinen ja onnistunut kokonaisuus oli ristiriitaisesti iloinen ja surullinen: "Olen hyvin kiltti ihminen. Maksan TV-luvan, vaikka se on kuulemma idioottia. Sen sijaan olen onkinut haukia ilman lupaa. Täydelliset ihmiset käyvät toisten hermoille. En halua olla sellainen. Etsin parempaa elämää. En tiedä, millainen haluaisin olla. Etsin."

Pidin edellisestä ulkoasusta niin paljon, että sain seuraavan julkaistuksi vasta 2004. Todella pitkän synnytyksen jälkeen esillä oli paljon valokuvia ja vähän puhetta. "Olen myös ajanut autolla Oulussa Yleisradion pihalla tiiliaitaan pahki, hukannut kotiavaimet niin, että vain vainukoira ne löysi ja kasvattanut sammakkoja äidin keksipurkissa. Ihan kaikkea ei tarvitsisi aina kokeilla, ainakaan kahta kertaa. Haluan pysyä tallessa ja olla suututtamatta kivoja ihmisiä." Vihdoin ymmärsin jättää tilityksen vähemmälle ja keksiä kivaa höpösisältöä. Esittelin käsilaukkuni sisällön ja listasin turhia asioita.

Suuri itsenäistyminen tapahtui syksyllä 2005. Ostin oman internet-osoitteen, kirjaskorpionin. Uusille sivuille oli sata jos yksi suunnitelmaa, mutta päätin lopulta julkaista jotain ja täydentää sitten jos jaksan. Omaa sivuani en enää tehnyt, mutta esittelin sivuston sisällön lyhyesti: "Kirjaskorpionilla on hyvät mahdollisuudet elää täällä rauhassa, sillä sen nimi on sana, jolla ei löydy mitään liian omituista internetin hakukoneilla." Edelleen näkyvillä olevien kirjaskorpionin seikkailujen ja valokuvakansion lisäksi kirjoitin matkablogia ja ilokseni sain muutamia vakituisia lukijoita.

10 vuodessa kaikki ei ole muuttunut. Jokaisella sivulla olen maininnut koirani. Se on nyt 13-vuotias. Olen myös puhunut punaisesta autostani. Punainen se on edelleen. Ja vieläkin kuuntelen Depeche Modea ja David Bowiea. Ja tykkään vieläkin samasta pojasta.