Etkä enää ihmettele, miksi korvissa vinkuu loppuelämän ajan.
|
U2.
Äiti osti minulle Citymarketista Achtung Baby -nimisen lp-levyn joskus puoli elämää sitten, koska kaikki päivät Musiikkitelkkaria tuijoittanut pentu niin vaati. Nykyään pentu ostaa levynsä itse ja kävi Helsingissä asti katsomassa miltä se näyttää luonnossa. Se antaa U2-fiiliksen, ei sitä voi selittää.
David Bowie.
Kerran, kun tämä sama pentu oli sairaana ja tuijotti jälleen Musiikkitelkkaria kaikki päivät, sattui jotakin kummallista. Bowien uutta videota näytettiin monta kertaa
päivässä, eikä siihen tuntunut kyllästyvän. U2 sai pahan kilpailijan, ja pitihän se viime kesänä
käydä myös katsomassa luonnossa. Varsinkin kun pentu makasi kotona sairaana silloin, kun Bowie edellisen kerran vaivautui
tänne asti. Niin ja taisi olla loppuunmyyty. Niin ja enkä edes voittanut KissFM:n kilpailusta niitä lippuja. Seliseli.
Depeche Mode.
Ei voi tietää, että miksi se pentu siellä Citymarketissa halusi Achtung Babyn eikä DM:n viimeisintä. Tuskin sillä on ollut kovin suurta merkitystä, sillä nyt jo vähän isompi pentu tunsi pakottavaa mielenkiintoa kyseistä
ilmiötä kohtaan ja hankkiutui muutaman levyn omistajaksi ja Helsinkiin katsomaan taas live-esitystä, ja se olikin sitten menoa.
Tässä on enemmän särmää ja voimaa kuin kahdessa edellisessä yhteensä. Muuta ei tarvitsekaan.
|
Yritän olla olematta kovin musiikkityylirajoitteinen, muuta mukavaa mitä jaksaa kuunnella muutenkin kuin taustamusiikkina on vaikka Garbage, R.E.M., INXS, Rolling Stones, RMB, Adiemus, J. Karjalainen, 4 Ruusua ja jotkut leffasoundtrackit. Yksi harrastus onkin levyjen ostaminen ja yritän saada mahdollisimman täydellisen U2/Bowie/DM-kokoelman. Jos katsot voivasi auttaa opiskelijahinnoin minua, kerro siitä sähköpostilla toukka@..... Muutama vuosi sitten jostakin mielenhäiriöstä kuuntelin paljon jenkkiläisen Dog Eat Dogin tuotteita. Nyt ne etsivät hyvää ja ymmärtäväistä kotia. Kysy jos kiinnostaa.