AKU
Aku on jo veteraanipoika. Turkki ei ole enää niin punainen, mitä se oli parhaimmillaan ja punainen kuonokin on ruskettunut pisamista. Punanokka takkuturkki, novascotiannoutajaksikin sanottu. Ei liian suuri sylikoiraksi, muttei liian pieni vetämään pulkkaa.
Ei siitä helposti huomaa, että se on jo elämää niin paljon nähnyt. Haukku on yhä kirkas ja kimeä ja agilityradallakin mennään niin kuin aina ennenkin. Hiljaa ja huolellisesti. Frisbeetä heitellessä se innostuu niin, ettei sitä tahdo saada mitenkään kurissa pidettyä. Kiljuu ja hyppii ja vaatii.
Aku on vähän kärttyinen joskus. Se haluaa levätä sohvallaan, eikä sitä kiinnostaisi tulla pitämään seuraa vieraille. Herkkusuu se on silti. Jos tarjolla on pienikin pala keksiä, tai edes säilykekurkkua, niin jo unohtuu päiväunet. Reetan kanssa yhdessä ne silmät suurina odottavat, joko pieni muru tippusi niillekin. Aku on ikuinen optimisti ja on opettanut sen Reetallekin.
REETA
Reeta on pieni ja suloinen. Se on dreeveri, matalajalkainen ruotsalainen ajokoira. Reeta ajaakin mielellään jäniksenjälkiä ja västäräkkejä. Nuori se on vielä, minua melkein päivälleen 20 vuotta nuorempi. Siksi sillä onkin lupa olla lapsellinen. Se väijyy muurahaisia lattianrajassa ja kierii niiden päällä. Toisinaan se kantaa saunasta koivuhalkoja olohuoneen matolle. Silloin kun se ei ole pahanteossa, se istuu sohvankarmilla ja vartioi valtakuntaansa.
Reeta puuhailee koko ajan. Jos se ei muuta keksi, se juoksee ympäri taloa huoneesta toiseen ja myllertää sängynpeitot. Akuakin se kiusaa, tahtoo leikkiä ja kiskoa turkista suorrukkeita. Aku ei niin välittäisi, mutta innostuu kuitenkin, kun toinen ei anna millään periksi.
Onneksi se on niin kiltti. Se ei ole tapellut koskaan toisen koiran kanssa, vaan lähestyy aina ystävänä. Ihmisistä se pitää aina, kiipeää syliin ja tökkii kuonolla naamaan. Jos sen siirtää syrjään, se murjottaa ja katselee olkansa yli surullisena. Se on vastustamaton.