Jos kuvatessa on kivaa, ei se niin iso harmi ole, että lopputulos ei täydellisyyttä tavoittelekaan. Bonusta on sitten se, jos joku muukin riemastuu kuvistani. Kaikenlaisia olen ottanut. Väriä, väritöntä, diaa, negatiivia, digitaalista ja en pelkää pimiötä.

Tietokone on mukava väline tehdä kaikkea. Sillä voi piirtää, korjata valokuvia kauniimmiksi ja pitää yhteyttä bittimaailmaan. Itsessään tietokone on ikävä keksintö Se käynnistyy hitaasti, antaa odotuttaa itseään röyhkeästi ja heittää yhtäkkiä kaikki pillit pussiin: en ala, en halua. En halua viettää kaikkea vapaa- ja työaikaa nollien ja ykkösten kanssa.

Joskus, mutta vain joskus, yritän ymmärtää näiden rakkineiden sielunelämää. Olenhan kuitenkin insinööriopiskelija.

Olen hyvin kiltti ihminen. Maksan TV-luvan, vaikka se on kuulemma idioottia. Sen sijaan olen onkinut haukia ilman lupaa. Täydelliset ihmiset käyvät toisten hermoille. En halua olla sellainen. Etsin parempaa elämää. En tiedä, millainen haluaisin olla. Etsin.

Yhtenä päivänä haluan poimia kaikki auringonkukat.
Toisena päivänä säästää ne.

Tähänkö sitten saa kirjoittaa mitä haluaa kirjoittaa?

Minä olen Anna-Riitta Viro ja Oulun tyttöjä. Opiskelen mediatekniikkaa Ylivieskassa ammattikorkeakoulussa ja elämä on yhä enemmän siirtynyt keskemmäs Suomea. Joku ääneenkin ihmettelee, millaista on vaihtaa isosta pieneen kaupunkiin. Helppoa on se, kiitos kysymästä. Asun solussa, kuuntelen musiikkia kovalla ja ajan punaisella autolla. Kotikotona on kaksi koiraa. Teen niille oman sivun. Niistä on monta tarinaa, eikä yksikään mahdu tähän.

Nämä sivut ovat siksi olemassa, että haluan näyttää tutuille ja satunnaisille kulkijoille. Se onkin sitten eri asia mitä täällä näkee. Kuvia ainakin. Valokuvaus on se mukavin ajanviete ja täällä voin pitää omaa valokuvanäyttelyä joka on avoinna 24 tuntia. En ole loputtoman kiinnostunut teknisistä hienouksista, mitä valokuvauksessa riittää.